Tapahtunutta

4.7.2008

Jospas minä koiratarhan saisin...

Tarhaprojekti (kuten kaikki muutkin projektit) on hiukkasen vaiheessa, tarhassa on tällä hetkellä vain pohjan pohja. Eli tarkoittaa sitä että puuttuu vielä hiekka/sora, itse häkkielementit sekä jokin systeemi estämään koirien ulos kaivautuminen. Elementtejä taitaa olla valmiina kolme tai neljä kappaletta, kun Mikolla loppui kesäloma tältä erää ja miestä viedään työhommissa aika tiiviisti. Loput lomat on elokuussa, joten toivotaan että saadaan kursittua loput kokoon viimeistään silloin.

 

 

 Tähän se sitten joskus tulee, koirat tutustuu paikkaan liitämällä sen yli.

 

koiratarhan_pohja.jpg

 

 

 

 

26.6.2008

 Hivenen on kiirettä pitänyt viimeaikoina, mutta jospa pikkuhiljaa alkaisi kuviot selkenemään. Rivitalokämppä muuten niin mukavasta, mutta ahtaasta, Nivavaarasta myytiin pois, ja ostettiin mökki ja muutettiin sinne. Jee!

Muutenkin sekä ihmisten että koirien sielu lepää ihan erilailla täällä maalla, koirat saa juoksennella vapaasti ja itekki saa touhuta pihalla mitä tahtoo ja ihan miten tahtoo =) Kira varmasti arvostaa myös läheistä jokea, helteisellä kelillä se onkin yllätetty monesti pulikoimasta rannasta, senkin norppa! Tilaa ranchilla riittää ja mahdollisuuksia etenkin ja ennenkaikkea. Tästä sitten vaan eteenpäin... =)

 

 

23.4.2008

Kira-koira on osallistunut eka kerran ihan oikeaan valjakkotoimintaan!

 Kira pääsi kokeilemaan Kostamon Terhin luona valjakossa olemista pari viikkoa sitten, ja ensimmäinen kerta jätti parantamisen varaa, vaikka ensimmäiset 400 metriä menivätkin tosi hienosti. Toinen kokeilu järjestettiin muutama päivä myöhemmin ja alun rimpuilun ja raahautumisen jälkeen homma meni loppuviimeksi ihan hyvin. Kolmas reeni jäi väliin kun ei ollut enää keliä... Noh, palaamme asiaan viimeistään ensi syksynä =P

Eilen käytiin sitten pitkästä aikaa vapaana jolkottelemassa, ja kylläpä nautittiin kun oli jo lätäköitä! Muistui taas mieleen millainen vesipeto Kira on, jo piti melkein  kylpeä lätäköissä =) Tiikukin siellä hääräsi matkassa, kuvia on albumissa. 

 

 

14.3.2008

 Kira on vuoden vanha! 

 

 

 2.3.2008

Minun ja koirien talviloma mökillä meni oikein rattoisasti, 6 päivää korvessa meni yllättävän nopeasti ja kyllähän sinne olis vielä voinu jäädä vaikka viikoksi! Talvipäivien jälkeen levähdettiin päivä kotona, tiistaina matkasimme mökille kaikkine kamoinemme. Menomatkalla tuli testattua Subben umpisenkulku kun kääntelin autoa risteyksessä ja ajattelin että kyllä se siitä menee, ja menihän se, muttei tullut pois. Yltiöpositiivisesti olin peruuttanut auton kivasti sinne auraamattomalle osalle tietä, mutta onneksi oli autossa lapio jolla kaivella lumia pois. Siis sellainen muovinen lasten lumilapio joka toimitti kakkalapion virkaa, juuri vähän isompi kuin hiekkalapio... Nooo, onneksi ei ollut sen isompi paikka niin päästiin poies.

Päivät meni seku vaan oleskellessa, välilä hiiheltiin ja jos ei huvittanu nii ei tehty mitään. Loppuviikosta iskenyt lentsu vaimensi menoa jonkin verran ja koiratkin alkoi olemaan jo aika valmiita, city-koirat ei ole tottuneet tollaseen rääkkiin =) (eli siis kulkemaan umpisessa lumessa).

 

 

25.2.2008

Viikonloppuna käytiin Nurmeksessa ALMAn talvipäivillä, ja kyllä kannatti käydä vaikken etukäteen tiennytkään oikein mistään mitään. Koirat oli aivan ihmeissään kun oli niin paljon koiria, ja vielä samannäköisiä! Päivät kului kisoja seuratessa ja muuten vaan ihmetellessä, nähtiin myös Tiikun sisaruksia jopa kaksi kappaletta, lisäksi Tiikun isä Wami ja paljon paljon muita koiria...

Sunnuntain tempauksesta vastasi Kira, joka oli riekkunut itsensä irti ketjusta, suurkiitos sille henkilölle joka otti Kira-karkurin kiinni ja palautti paikoilleen! Koira oli varmasti tapauksesta vain innoissaan, mutta emäntää otti päähän sitten senkin edestä... Syy irtipääsylle oli vääränlainen kiinnitys pääketjuun (lukko oli auennut), systeemiä oli kyllä testattu etukäteen mutta amatööri mikä amatööri, homma ei sitten kuitenkaan toiminut. NO nyt on kuitenkin kiinnityksiä paranneltu ja koirat ovat sen jälkeen pysyneet kiinni =)

 

 

8.2.2008

 Jostain kaappien kätköistä löytyi erään lastenlaulun sanat, ja kas vain, Kira ja Tiiku on ilmetyt Myyry ja Miiru! Tätä sitä kakarana laulettiin... =) ...on tämä mainio rallatus!

 

Myyry ja Miiru 

Sinä olet Myyry ja minä olen pikkuinen Miiru, yhdessä ollaan Myyry sekä Miiru.

Minä olen Myyry ja sinä olet pikkuinen Miiru, yhdessä ollaan Myyry sekä Miiru.

Humppatirallaallaa, humppatiralla, meillä on aina hössötys ja kiiru. Humppatirallaallaa, humppatiralla, meillä on aina hössötys ja kiiru.

 

Sinulla on kärsä ja minulla on karvakuono, yhdessä meillä on kärsä sekä kuono. Minulla on kärsä ja sinulla on karvakuono, yhdessä meillä on kärsä sekä kuono.

Humppatirallaallaa, humppatiralla, järkiparka on jotensakin huono. Humppatirallaallaa, humppatiralla, järkiparka on jotensakin huono.

 

Paperista tollo ja roskista mökkyräpallo, yhdessä meillä on tollo sekä pallo. Paperista tollo ja roskista mökkyräpallo, yhdessä meillä on tollo sekä pallo.

Humppatirallallaa, humppatiralla, kummallakin meillä on kankea kallo. Humppatirallallaa, humppatiralla, kummallakin meillä on kankea kallo.

 

Sinulla on luola ja minulla on semmonen loukko, yhdessä meillä on luola sekä loukko.

Minulla on luola ja sinulla on semmonen loukko, yhdessä meillä on luola sekä loukko.

Humppatirallallaa, humppatiralla, loukossa viihtyy joutavien joukko. Humppatirallallaa, humppatiralla, loukossa viihtyy joutavien joukko.

 

Sinä olet tuhma ja minä olen laiska ja tyhmä, yhdessä ollaan tuhma ja laiska ja tyhmä.

Minä olen tuhma ja sinä olet laiska ja tyhmä, yhdessä ollaan tuhma ja laiska ja tyhmä.

Humppatirallallaa, humppatiralla, Myyryn ja Miirun vähemmistöryhmä. Humppatirallallaa, humppatiralla, onneksi ollaan vähemmistöryhmä!

 

 

8.2.2008 

Kiran Hurja Muodonmuutos, pötkylästä pitkulaksi!

Näin on, Kira-koira on laihtunut kolmisen kiloa ja vaihtanut samalla karvan ja sieltä altahan kuoriutui vallan erinäköinen koira!

Oltiin jo tovin aikaa mietitty, että kyllä se on aika pötkylässä kunnossa, mutta ei senkummemmin tehty asialle mitään. Tarvittiin siis ulkopuolisen havainto samasta asiasta ja sitten alkoi tapahtumaan, ruokaa vähennettiin ja samoihin aikoihin alettiin treenaamaan säännöllisesti, noin kaksi kertaa viikossa. Ja tuloksia alkoi tulemaan, paino ehti jo jossain välissä käydä yli 35 kilon, mutta nyt se on asettunut sinne 32 kilon tienoille. Koira on paljon virkeämpi, ruokakin maistuu ihan erilailla, eikä ole kuitenkaan nälkään kuollut =) Johan tuon tietää jo omastakin kokemuksesta että kun on keveämpi olo niin jaksaa riehua enemmän!

Samaan syssyyn tuli sitten vielä se karvan vaihto, joka oli tuossa mittakaavassa ensimmäinen laatuaan, jopa niin että Huolestunut Pennunomistaja otti yhteyttä kasvattajaan kysyäkseen onko tällainen karvamäärän irtoaminen ihan normaalia... =) No olihan se,ja kyllä koirassa vieläkin karvaa riittää. Vanhan pehmoisen ja pitkän turkin alta tuli hivenen karkeampi ja lyhyempi karva, ehkä vähän eri sävyinen. 

Tässä kuvat ennen ja jälkeen, kaukaa otettuja mutta kattokaa sitä tarkemmin =)



kira_ulkona.jpg
 
 
 
 
 
hoikka_kira.jpg

 

 

5.1.2008

No näin se aika kuluu ja kaikkea ehtii tapahtua, mutta mitään ei taho muistaa tänne kirjotella. Joulut ja uuet vuet meni, koirat sai joululahjaksi päivän mökillä, eli saivat olla sielä vapaasti irti ja kyllä oli mukavaa. Tiiku oli ensimmäistä kertaa mökillä ja Kiran kanssa on käyty viimeksi lokakuussa, joten aikaa on vierähtänyt...

 Ilmeisesti Kira tiesi jo eka puomilla että mihin nyt ollaan menossa, kun menin aukaisemaan puomia niin alkoi kuulua kauhia mekastus takakontista, ja mie jo ehin aatella että josaki lähelä haukkuu koira, kun sitte hoksin että sielähän se kontissa oma mörkö mekkaloi. No, sama älämölö alkoi toisella puomilla, ja kun päästin mökille asti niin sitte se riemu repesi. Päästin koirat kontista ulos ja sinne menivät, suih vaan! Kira painoi ku heikkopäinen ympäri tonttia ja Tiiku peräsä samaa vauhtia, tietämättä varmaan että miksi juoksi mutta juoksi kun toinenki juoksi. 

 Kirallehan tämä oli eka kerta mökillä kun lampi oli jäässä, se kun kesällä aina tottui käymään rannassa polskimassa ja juomassa. Nytkin se meni vanhasta tottumuksesta laituria pitkin ja ihmetteli kun Tiiku käpytteli jäällä. Aikansa laituria rampattuaan tajusi isompikin mennä jäälle. Mikon kanssa kävivät potkuttelemassa lammen ympäri, hyvin luisti potkurikin kun lunta ei ollut paljon.  Mökillä kului aika nopiasti, sekä koirila että ihmisilä.

 Niin, oman pienen rakkaudentunnustuksen on Tiiku mulle tehnyt myös tässä välillä, nimittäin eräänä aamuna joutessaan järsi päiväpeittoon reiän, sydämenmuotoisen! Mie tästä kaikesta tietämättömänä torkuin peiton alla toimenpiteen ajan, mutta kun huomasin mitä oli tehty, siirtyi koirat aika rivakkaan häkkiin touhuilemaan. Muutenkin ovat muuttaneet nyt ulos asustelemaan, pakko ennenku jyrsivät isompia reikiä kämppään... =)